Siisti Biitsi -ohjelman aktiivisin aika sijoittuu kevääseen ja kesään, jotka ovat myös lintujen pesimäaikaa. Pyydämme talkoojärjestäjiä huomioimaan asian talkookohdetta valitessa.
Varsinais-Suomen Luonnonsuojeluliiton aluepäällikkö Hannu Klemola kertoo, että pesimäaika alkaa maaliskuun puolessa välissä ja jatkuu elokuun puoleen väliin saakka.
Klemola kommentoi, että yleisillä rannoilla harvemmin törmää pesimäpaikkoihin. Jos kuitenkin ilmenee, että rannalla on lintujen pesiä, on hyvä jättää ranta rauhaan. Suurin osa Suomen lintulajeista on rauhoitettuja, eikä mitään lintuja saa häiritä niiden pesimäaikaan.
Klemolan mukaan pesimäpaikan tunnistaa linnun käyttäytymisestä. Jos lintu vaikuttaa hermostuneelta, hätäilevältä, kiertelee läheisyydessä tai vaikuttaa jopa hyökkäävältä, saattaa lähettyvillä olla pesä, jota lintu suojelee. On hyvä myös pitää silmät auki ja katsoa näkyykö läheisyydessä lintuyhdyskuntia tai mahdollisia pesiä.
Monet lintuyhdyskunnat pesivät lintuluodoilla, jonne ei pidä nousta pesimäaikaan. Vesilinnut pesivät suojaisissa paikoissa, kuten heinikoissa ja kaislikoissa. Merirantaniityt ja lintuluodot ovat tyypillisiä lintujen pesimäpaikkoja. Klemola huomauttaa, että rantoja siivotessa kannattaa erityisesti varoa maapesijöiden kuten pikkutyllin, monien vesilintujen ja tiiran pesiä. Munien suojavärin takia niitä on välillä vaikea havaita.
Talkookohteissa liikkuessa on hyvä pitää silmät auki ja tarkkailla lintujen käyttäytymistä. Näin voi ennakoida ja havaita mahdollisia pesimäpaikkoja. Hannu Klemola huomauttaa lisäksi, että koirat ja kissat tulee pitää kiinni talkookohteissa.
Siisti Biitsi on kampanja, jonka avulla haluamme vaikuttaa lähiympäristömme tilaan. Hyvien ohjeiden, ennakkoilmoittautumisien ja kattavien tietojen avulla voimme vaikuttaa talkookohteiden valintaan. Kampanjaan osallistuvat välittävät luonnon hyvinvoinnista. Toteutamme kampanjan luontoa kunnioittaen.